23.4.2011

Påsk!

Tiistaina ja keskiviikkona Chili treenasi putkiin imutusta. Ajoittain oli jo yllätävän hyviä putkiin irtoamisia. Mun tarvii vaan enempi kiinnittää huomiota omiin olkapäihin. Lähden jotenkin hassusti varsinkin putkille leikkauksissa viestittämään olkapäällä vedosta. En yhtään ihmettelekään, että Chili noissa ohjauksissa ei irtoa.

Torstaina käytiin Jennin ja Elviksen kanssa lenkkeilemässä Ruissalossa. Aurinko ei ihan vielä jaksanut meidän iloksemme paistaa, mutta kivan lämmin oli silti.


Ruissalossa oli jo vaikka kuinka paljon sinivuokkoja! 


Chili onnistui onneksi näissä kuvissa kääntämään puhtaan puolensa esiin. Toinen puoli olikin inhan ruskea, kun neiti löysi metsän kätköistä uutta hajuvettä!


Kaverukset. Tai sitten ei. Tämän lähemmäs ei Elvis uskaltanut Chiliä tulla :D


Lihaksikas tyttö ;)

Eilen tökin jo kepit äitin takapihalle. Hauskaa, kun voi aina äitin luona käydessä ottaa pientä treeninpoikasta.
Huomenna otetaan kolmisen starttia omissa kisoissa. Sen jälkeen ollaan kisatöissä maksit ja illalla tiedossa jotain vielä kivempaa ;)

Ihanaa pääsiäistä! Säät ovat ainakin suosineet.
P.S. Menipäs kuvat inhottavaksi pikselimössöksi. Klikkaamalla isommaksi näyttävät aavistuksen paremmilta...

18.4.2011

Kun mikään ei onnistu

Viikko sitten sunnuntaina kisattiin hiekka-aavikolla. Kisat, joita ei olisi tarvinnut käydä ollenkaan. Siis yhtään mikään ei näissä starteissa kyllä toiminut. Rimojen takia en uskalla käskyttää ja jos en käskytä niin koira menee keskari pystyssä. Pakko vaan rimojen kustannuksella palata tiukempaan käskytykseen. Näiden kisojen jälkeen kyllä masensi. Radoissa ei ollut mitään sellaista mitä ei osattaisi. Tiedä sitten vaikuttiko puolentoista viikon treenaamattomuus vai mikä, mutta todella tahmaista oli. Onneksi mun agilitymasennukset ovat aika nopeasti ohi meneviä, joten ei muuta kuin kohti uusia pettymyksiä!

Tiistain treeneissäkin kasvoi aikamoinen herneenpalko nenästä. Ei vaan saatu 15-16 väliä onnitumaan millään. On se nyt kumma jos koira laskeutuu puolitoista metriä putken suusta niin ei se tajua mennä sinne. Lopulta sain onnistumaan niin, että tein persjätön 14-15 väliin.


Torstaina menin omiin epiksiin tavoitteena saada edes vähän tuntumaa yhteiseen tekemiseen. Mölliradalle lähtö oli virhe. Yritin keskittyä pieniin käännöksiin sillä seurauksella, ettei Chili irronnut mihinkään ja hyllytettiin varmaan 10 kertaa 15 esteen radalla. Huoh. Avoimen radalla meno alkoi tuntua jo ihan hyvältä. Chili irtosi, luki ohjauksia ja pitkästä aikaa tehtiin yhdessä rataa. Yksi pieni lipsahdus ja esteen peitto sai sen irtoamaan ylimääräiseen putkeen. Tästä jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis.

Treenilistalle: putkiin irtoamiset. Ei vaan irtoa, jos mulla edes pikkurilli osoittaa väärään suuntaan. Lisää imua siis putkiin!

8.4.2011

Uuden osteopaatin testaus

Unohdettiin viime vuonna varata tarpeeksi ajoissa seuraavan vuodet Piira-ajat, joten saatiin eka vasta toukokuulle. Chili on tässä välissä kyllä käynyt fysioterapeutilla, mutta onneksi päästiin jo nyt ihan kunnon ostepaatinkin käsittelyyn.

Tiistaina siis käytiin osteopaatti Jarna Uusitalon luona. En aikaisemmin edes tiennyt, että Turun alueella toimii toinenkin eläimiä hoitava osteopaatti, ennen kuin fysioterapeuttimme hänestä vinkkasi. Hoitotapa oli lähes sama kuin Piiralla. Vähän veikkailin, että Chilin lantio voisi olla vinossa, mutta se olikin yllätyksekseni ihan suora. Kireyttä löytyi sitten selän keskiosasta sekä oikeasta takajalasta. Sen liikeradat parantuivat huomattavasti käsittelyn aikana. Ilmeisesti SI-nivelestä johtuvaa, joka heijastui koko jalkaan. Muuten tyttö oli aika hyvässä kunnossa. Nyt voi siis taas jatkaa hyvillä mielin kisaamista.

Tiistain ryhmätreenit jäivät väliin tuon osteopaatin takia. Keskiviikkona sairastuin itse vatsatautiin ja samalla nousi ikävän korkea kuume. Omalta kohdalta jäi siis myös Jaakon treenit väliin. Onneksi Chili sentään pääsi treenaamaan äitin ohjastamana (Flii vielä juoksukarenssissa...). Ei ollut kuulemma yhtään antanut anteeksi ohajusmokia eikä myöskään vauhdin kanssa vieraskoreillut. Hyvä niin, eihän se munkaan kanssa anna mitään anteeksi ;o)