Kooma 31.3.2011-12.12.2011
Kuukauden päivät me taisteltiin. Ja kovin taisteltiinkin. Lopulta sairaus vei voiton mun pienestä ja meidän oli pakko päästää Kooma menemään. Niin kipeä se viimeisinä päivinään oli. Elämä on niin kovin epäreilua, Koomalla olisi ollut vielä kaikki kiva kokematta. Viimeiseksi diagnoosiksi jäi synnynnäinen vesipää, mutta aika näyttää mikä todellinen syy selkäydinnesteen kiertohäiriöön oli. Tai sitten se jää ikuiseksi mysteeriksi miksi juuri maailman parhaan Kooman aika tuli näin nopeasti.
Kukaan ei enää murise Laamanator-mainokselle. Kukaan ei enää puhalla kuplia vesikippoon. Kenenkään häntä ei enää heilu ympyrää. Kukaan ei leiki pienillä kivillä, pölypalloilla tai herneillä. Kukaan ei enää tyhjennä lelukoppaa, jotta pystyisi leikkimään itse kopalla. Kukaan ei enää juokse Chilin kanssa kilpaa.
Suru on suunnaton.
Ikävä on ikuinen.
Chilillä ei enää ole parasta kaveriaan, parasta pikkusiskoaan.
Hyvää matkaa, rakas Kooma!
