11.3.2011

8 tunnin maaginen raja

Keskiviikkona astuttiin taas yksi askel eteenpäin Chilin eroahdistusprosessissa. Saavutettiin 8 tunnin yksinolo. Kamera ei ollut päällä, joten varmaksi ei tiedetä miten täällä on käyttäydytty, mutta ei Chili ainakaan vaikuttanut yhtään normaalia paniikinomaiselta. Myös torstaina pakon edessä jouduttiin kokeilemaan jotain uutta. Jouduin itse jättämään Chilin yksin kotiin. Kuuntelin hetken oven takana, eikä siinä vaiheessa kuulunut kyllä mitään meteliä. Ei Kili joutunut olemaan kuin vajaa puoli tuntia yksin ja myös J:n tullessa kotiin, oli ihan hiljaista. Erävoitto!

Tiistaina treenattiin ryhmätreeneissä seuraavanlaista rataa:



Ongelmia tässä oikeastaan vain 3-4 välistävedossa. Chili tuli putkesta niin kovalla vauhdilla, ettei jarruttanut yhtään välistävetoon. Näissä treeneissä oli muuten (todella pitkästä aikaa!) mukana possuChili. Varasti lähdöstä ja kulki muutenkin keskisormipystyssä-asenteella. Saatiin kyllä menemään ihan ok, mutta hermot oli koetuksella. "En varmasti jarruta, jos ei huvita" -katsetta ei ihan oikeesti oo kovin pitkään aikaan näkynyt. Liekö sitten ollut liikaa energiaa vai mistä kiikasti.

Keskiviikon Jaakon treeneissä taas oli possuChili poissa. Jee. Saatiin alkuun ihan sairaan hyvin onnistumaan sylivekki-jaakotus. Pääsin paljon pidemmälle siinä tilanteessa, kuin mitä olin kuvitellut. Yhdessä valssikohdassa piti ottaa lähes ihmisnuolityyppisesti, että tuo koira jarrutti. Note to self: älä lähde liian aikaisin alta pois, muuten hyppää pitkäksi!
Jaakko rääkkäsi oikein kunnolla. Jossain aikaisemmissa treeneissä valitin meidän kisamenestystä ja päädyttiin siihen, että tarvisi tehdä treeneissä enemmän nollatreeniä. Ja nyt sitä sitten tehtiin. Jokaisen pysähdyksen jälkeen otettiin alusta. Ja viimisillä kerroilla oli kyllä jalat niin hapoilla, että ei jalka kovin hyvin enää noussut. Vielä nyt, kaksi päivää myöhemminen, on jaloista lähes kaikki lihakset kipeänä :D Mutta tykkään! Tälläistä rääkkiä pitäisi tehdä enemmän.

Huomenna kisaamaan TSAUlle. Viime viikonloppu olikin ihan poikkeuksellinen, kun ei kisattu ollenkaan :) Juhlittiin sen sijaan serkun häitä Itämeren aalloilla. Nyt taas kunnon kisatahti päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti