1.3.2011

Lauantain geimit

Lauantain kisat poikkesivatkin hiukan normikaavasta. Mulla oli kuusi starttia juostavana! Ja myönnän, kunto oli kyllä kovalla koetuksella. Aika nopeasti toisen suorituksen aikana alkoi jalat hapottaa... Osallistujia oli about 20-25, joten sekin toi oman haasteensa kahden koiran ohjauksessa. Ilman minkäänlaista KeMaa tai KePoa sai koko ajan olla lämmittelemässä ja jäähdyttelemässä Chiliä ja Fliitä. En siis kovinkaan monta muiden suoritusta nähnyt!

Ekalla radalla Chili tiputti okserin molemmat rimat. Oikein rämähti päälle. Näitä on nyt viime aikoina tullut harmittavan paljon... Tämän seurauksena tuli sitten seuraavan olleesta aasta ohi. Keinu oli tällä radalla oikein näppärä.

Flii otti kiellon aika radan loppupuolella. Flii kun ei tunnetusti tule putkivetoihin kovin hyvin mukaan, joten vedin sitten vähän liikaa ja tulikin jo edellisestä hypystä ohi. Hmph.

Tokalla radalla oli mielenkiintoinen alkusuora. Linja kolmelta ekalta hypyltä pussiin ei ollut ihan suora, mutta jatkon kannalta piti lähdöstä päästä aika pitkälle. Chili-possu varasti. Olin kyllä jo sillä paikalla kuin piti, mutta jämähdin paikalleni tönäisemään sitä kolmatta hyppyä ja olin näin auttamatta myöhässä jatkosta. Takaaleikkaus (tai ehkä tiukkuudeltaan jopa viskileikkaus) ei ihan onnistunut, vaan Chili kääntyi siltä hypyltä väärään suuntaan. Olin jo ihan varma, että hyppää sen saman takaisinpäin, mutta sain kuin sainkin jotenkin väännettyä sen oikein ja vielä oikeaan päähän putkeakin. Loppurata olikin ihan mallikas. Olin niin iloinen, että kerrankin sain onnistuneen radan, vaikka kaikki ei mennytkään ihan niin kuin suunnittelin. Tältä radalta Chilille siis NOLLA! ja sijoitus suurten pelastusten jälkeen 5.
Tämä oli ainut rata, joka saatiin videoitua.



Fliille myös ihan mallikas nolla, jolla voitti. Sen kanssa meno on Chilin jälkeen pelkkää terapiaa.

Kolmas rata kauhistutti jo etukäteen järkyllä loppusuoralla. Chilppa tuli kolmannesta hypystä ohi. Näitä pitäisi muistaa treenata!! Olin tyhmä ja tein pussin jälkeisen elämän niin kuin muutkin, vaikka jo tutustumisessa se tuntui tosi kököltä. Ja sitä se olikin. Olisi vaan pitänyt luottaa omaan tuntemukseen. Pyörimisten kautta päästiin jatkamaan sille kauhealle loppusuoralle. Chili pyöri varmaan jokaisen esteen edessä, kun omat jalat ei vaan enää jaksaneet. Selvittiin kuitenkin vain sillä yhdellä vitosella.

Flii taas tiputti sen samaisen kolmannen riman. Pussin jälkeiset kuviot tein kuten olin alkujaan ajatellut ja ne toimi tosi loistavasti. Kepeille 180 asteen umpikulmaan lähetin kuin Chilin eikä Flii tietty niitä samalla tavalla hae. Tästä Liisa hermostui ja alkoi räyskimään, joten armahdin itseni siltä karmealta lopulta ja lähdettiin sylikyydillä pois.

Saldona kuudesta radasta vain yksi hylkäys. Ja Chilille kolme tulosta! Happyhappyhappy. Kyllä se ihminen tulee pienestä onnelliseksi.

2 kommenttia:

  1. Onnea nollista ja ennenkaikkea hyvistä radoista! :)

    VastaaPoista
  2. onpas kiva blogi sulla! Onnittelut vielä tätäkin kautta! Suururakasta selvisit hienosti, oli kivaa katsella teidän menoa!t. Marja

    VastaaPoista