Erkka Westerlund

...on nimitys ongelmasta, joka käy meillä välillä kylässä. Eroahdistus, josta en tiennyt Chilin edes kärsivän ennen omaan asuntoon muuttoa.

Chili on koko elämänsä asunut omakotitalossa vähitään kahden koiran laumassa. Sillä ei ole kuitenkaan ollut mitään ongelmaa jäädä yksin ilman muita koiria kotiin. Chili on aina kisareissuilla ollut hotellihuoneissa yksin ollessaan hiljaa.

Näistä syistä koko ongelma tulikin aika puskista. Muutettiin reilu vuosi sitten omaan asuntoon, kerrostaloon. Ennen joulua päätin lähteä jouluostoksille kaupungille. Tarkoituksena oli mennä kävellen, koska keskustaan on sen verran lyhyt matka. Tätä ennen Chili ei ollut vielä joutunut olemaan kertaakaan yksin. Jätin normaalisti koiran kotiin, taisin jopa antaa dentastixin ennen lähtöä, jota Chili jäi rauhallisesti syömään. Ehdin kävellä yhden kerroksen alaspäin, kun havahduin kummalliseen meteliin. En kuitenkaan kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Vasta ensimmäisessa kerroksessa tajusin, että kamala mekkala tosiaan tulee meidän oven takaa. Chili on tunnettu taitavista ovenavauslahjoistaan, joten väliovi oli luonnollisesti avattu. Ilman väliovea jopa puhe kuuluu rappukäytävään, joten ei ihme, että koko rappu oli kaikunut kun meidän tyttö ilmaisi mielipiteensä yksinolosta. Ei ollut vaihtoehtoja kuin ottaa koira autoon, hurauttaa autolla kaupungille ja viedä auto lämpimään, mutta törkyhintaiseen parkkihalliin.

Tästä päivästä alkoi meidän monen monta kyyneltä vuodatettu taistelu, että Chili pystyisi asumaan mun kanssa.

Näin jälkeenpäin, kun ajattelee niin on Chilillä aina ollut tietynlaisia eroahdistusoireita. Se hakeutuu usein sohvalla nukkumaan polvitaipeiseen tai ainakin mahdollisimman lähelle. Jos joku muu ottaa Chilin remmistä esim. agilitykisoissa kiinni, Chili kiertää mun jalkojen ympäri niin, etten pysty liikkumaan. Jos lähden eri suuntaan Chilistä se yrittää nappasta hihasta tai lahkeesta kiinni. Aikaisemmin pidin kuitenkin eroahdistuskoiria sellaisena, jotka kärsivät myös johtajuusongelmasta, ovat yliaktiivisia tai pilalle lellittyjä. Ei siis käväissyt mielessäkään, että me jouduttaisiin painimaan tämän asian kanssa.

 

Oma Räyhä-Roope <3

Aika pian eroahdistusdiagnoosin jälkeen alettiin kokeilemaan eri vaihtoehtoja yksinoloon. Tosiasia kun oli, ettei mulla juurikaan ole sellaisia päiviä etteikö Chilin tarvitsisi olla yhtään yksin. Ensimmäisenä käännettiin välioven kahva toisinpäin, jolloin Chili ei saisi sitä auki. Se vaimensi suuren osan rappukäytävään kantautuvista äänistä.
Sitruunapannasta ei ollut apua. Chili ei reagoinut siihen mitenkään. Häkkiin laitto ei auttanut. Kokeiltiin sekä peitettynä, että avoimena. Laitettiin portti niin, ettei Chili päässyt ulko-ovelle. Tästä se meni ihan paniikkiin ja hyppi pitkin sohvien selkänojia. Kokeiltiin ottaa meidän Roosa tänne kaveriksi. Ei auttanut. Ultraäänestä ei liioin ollut mitään hyötyä. Alkoi käydä keinot vähiin ja oma ahditus sen kuin kasvoi. Kestäisinkö sen, että Chili olisi kotona vain viikonloput...
Näiden kaikkien lomassa tehtiin tietenkin eroahdistusharhjoituksia: valelähtöjä, oven ulkopuolelle menemistä yms. Olosuhteiden pakosta asuttiin kuitenkin keväällä reilu kolme kuukautta äidin helmoissa, joten eroahdistusongelmat saivat sen aikaa hautua.

Kesä selvittiin äidin ja J:n kesäloman ansiosta aika kivuttomasti. Syksyn tullen otin sen lyhyiksi koulupäiviksi mukaan autoon ja kävin tuntien välissä pissattamassa. Tiesin, ettei tämäkään olisi pysyvä ratkaisu ilmojen kylmetessä.
Loppujenlopuksi jätettiin Chili raa'asti yksin pariksi tunniksi ajatuksella "ei se nyt koko kahta tuntia jaksa haukkua". Laitettiin videokamera pyörimään, jotta nähtäisiin kuinka kauan neiti mellastaa. Tämä oli menestys, Chili haukkui 6 minuuttia, jonka jälkeen ei mitään. Tästä innostuneena tehtiin syysloman aikana päivittäin useita lyhyitä yksinoloja. Ja jottei kaikki menisi liian helpoksi, niin takapakkiakin tuli. Chili haukkui yhä pidempiä jaksoja, ja useammin. Ja taas vuodatettiin kyyneliä, nyt lähinnä sen takia, että tiesin kuinka paha olla Chilillä on.

Syksyn aikana keksittiin kokeilla sitä, että minä lähden ensin ja J vasta hetken mun jälkeen. Ja yllättäen tämä toimi. Pikkuhiljaa lisättiin yksinoloaikaa ja tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että Chili on ollut hiljaa n. 7 tuntia. Edelleen kuitenkin siis niin, että minä joudun lähtemään edeltä. Seuraava vaihe olisi se, että pystyttäisiin lähtemään samaan aikaan, mutta en ole halunnut kiirehtiä vielä siihen, ettei taas tule takapakkia. Videokameraa ollaan edelleen käytetty aina silloin tällöin. Vieläkään ei Chili pysty rentoutumaan yksin ollessaan. Koko ajan makaa tasan ulko-oven edessä ja välillä yrittää avata väliovea, kuitenkin hiljaa. Joskus tylsistyessään pitää omituista kurnutusääntä, mutta se ei onneksi kuulu mihinkään. Selkeästi huomaa, että koira on todella väsynyt, kun tullaan kotiin.

Kulunut vuosi on ollut tämän ongelman suhteen erittäin rankka. Jotenkin sitä syyllistää itseään, kun on päästänyt tilanteen tähän pisteeseen. Vaikka en oikeasti olisi voinut tehdä mitään toisin. Sitten kaikki ne hetket, jolloin olen ajatellut, että mun on pakko antaa Chilin asua äidin kanssa. Jos Chilillä on eroahdistus minusta, niin on mullakin ehkä ihan vähän siitä... Sitä pitää tietyllä tavalla itseään myös huonona koiranomistajana, kun tiedän että Chili on tästä tilanteesta kärsinyt. Mutta toivottavasti nyt oltaisiin jo voiton puolella, vaikka tekemistä riittää edelleenkin. Eikä se varmasti tule koskaan loppumaan.

Jos joku pääsi tämän mammuttiviestin loppuun asti, niin ilmoittakaa itsestänne vaikka kommentoimalla :o) Teki ihan hyvää vuodattaa kaikki tämä ulos...