4.2.2011

Triplatreenit

Tällä viikolla treenattiin poikkeuksellisesti kolmesti ja vielä peräkkäisinä päivinä. En muista, koska olisi viimeksi tälläinen tehorupeama ollutkaan.

Tiistain ryhmätreenit menivät ihan tosi hyvin. Kakkosella sai olla tarkkana, etten lähtenyt takaatyöntö-niistopersjätöstä liian aikaisin karkuun. Kutosen putkijarrutuksella sain kääntymään seiskalle tosi hyvin. 10-kepeille viennin tein vetona ja toimi Chilillä ihan hirmu hyvin. Note to self: vedot toimii tilanteessa kuin tilanteessa tosi hyvin.
17-putkelle yritin ensin lähettää ilman liikettä, mutta Chili luki sen 13 takaakierroksi. Kun otin kepeiltä enempi mukaan ja vein liikkeellä, niin ei mitään ongelmaa.
Pitkästä aikaa vedettiin rata nollana useampaankin kertaan, eikä pientä hiomista lukuunottamatta ongelmia ollut.
Tässä tiistain rata:


Keskiviikkona Jaakko olikin keksinyt mielenkiintoisen alun. Koiralla oli nenän edessään neljä eri putken suuta, aa sekä puomi. Ohjaus oli pakko tehdä putkien takaa, aan ja puomin välistä. Ekalla kerralla sain ehkä vähän tuurillakin Chilin oikeaan putkeen. Seuraavilla kerroilla Chili bongasi kaikkein kauimmaisen putken, mutta sekin saatiin korjattua, kun jätin kädellä ohjaamiset pois. Tänäänkin veto oli päivän sana. Se oli oikeastaan ainoa ratkaisu, jolla sain Chilin putkien suiden ohi aalle. Jaakko antoi palautetta taas mun ohjauksen huolimattomuudesta silloin kun on kiire. Tiedän sen hyvin itsekin, että ohjaus menee ihan huiskimiseksi, kun pitäisi ehtiä kiireellä johonkin. Täytyy siis kiinnittää huomiota, että teen kaikki ohjaukset huolellisesti loppuun ennen kuin lähden rynnimään. Muuten treeni meni ihan jees.

Torstaina olin jo ennen 11 aamulla hallilla. Onni on opiskelijan joustavat koulupäivät :o)
Halusin ottaa lauantain kisoissa vikalla radalla epäonnistunutta alkua. Täytyy myöntää, etten saanut sitä ekalla enkä tokallakaan yrityksellä onnistumaan, mutta pienellä hiomisella sekin meni. Halusin nimenomaan ottaa kohdan sivuirtoamisella, vaikka olisin ehkä saanut toiselta puolelta otettua sen jopa helpommin.
Tehtiin myös eteenpäin irtoamista ja käännöksiä. Ja Chilihän irtosi! Voi kun se joskus kisoissakin vaan mennä viilettäisi loppusuorat taakseen kattomatta. Tai itseasiassa kattoohan se, kun luki mun erittäin takana tehdyt takaaleikkaukset ihan oikein. Kovasta vauhdista jarrutuksetkin onnistui loistavasti!

Tällä viikolla olikin kaikki treenit tosi onnistuneita. Voi kun saisi sen siirrettyä myös sunnuntain kisoihin!

1 kommentti:

  1. Aahaa teilläkin uusi blogi! Mut joo Leinosen luento oli ihan pro, ne tyypit osaa kyllä asiansa. :) Koulutuksiinkin olis kiva päästä, mutten oikein tiedä miten ja mitä kautta?

    Luulin, että oot jotenkin vihainen tms. kun vaikutit viimeks vähän siltä ja lähditte täältä niin äkkiä pois? oO

    VastaaPoista